Musiikkivideointia

Levitän ympärilleni soraa routaisesta maasta, nostaen valkaistun maan alta käsilläni viimesyksyisiä oksia ja varpuja.

Olen jälki. Skitsofreeninen, kuin ihmisolento.
Öljy värisee metallisena auringossa, annan sen katkeran tuoksun kadottaa tajuntani. Raavin itseni juostessani rajapintoihin, hajoan kipinöiden. Mikään täällä ei ole äänetöntä.

Olen löytänyt itseni uudelleen viime päivien aikana yhdistäessäni kuvavirtoja musiikkiin. Kirjoitus, väline jonka usein yritän pakottaa liikkeen lakien alaiseksi, on saanut jäädä taka-alalle. Olen unohtanut myös syödä ja nukkua.

Ensimmäinen kokemukseni liikkuvan kuvan editoimisesta tehdessäni animemusiikkivideota on ollut täynnä sulkia, lentokohtauksia sekä tuulessa liehuvia hiuksia. Yhdistelin Air TV-sarjan kuvavirtoja erääseen kappaleeseen, jota kuunnellessani olen spontaanisti ja siitä tietoisesti jatkaen ollut aerodynaamisissa tunnelmissa.

Ilmaan ja sen muutoksiin liittyvät kuvat ovat jo muutenkin pitkän aikaa olleet kietoutumassa olemiseni kudokseen. Olen ehkä erityisesti luettuani syntymäkarttaani alkanut tehdä mielessäni sen elementtien mukaista ilman ja tulen synteesiä.

Aurinkomerkkini Kaksosten kasvojen vierellä puhtaansinisen taivaan laella, korkeimmassa kohdassa vaeltaa pilviä. Kaksosten mieli heijastuu taivaansinisenä hehkuvan aurinkokeskuksen, sydämen kautta ja tuo selän kautta esille siivet sekä niiden varjon. Vastakohta karkaa toiselle puolen vuorokautta ja syntyy omaksi itsekseen keskiyöllä.
Kuu Oinaassa väreilee sydämeni keskuksessa ja tuo räjähtävän voiman kosketuspintoihin, johdattaen minua dynamiikasta toiseen. Nousen Kaksosten siivillä laaksojen ylle, ja sukellan taisteluun ilmanvastuksen kanssa, Oinaan nostattaman haukanluonnon viemänä.
Ensimmäinen putoaminen, Suuri Draama, yhdistyminen, Leijona nousevana merkkinä. Revin auki kynsillä ja murtaudun lävitse.

Taidan toistaiseksi jättää kirjoittamatta veden ja maan sekä edelläkirjattujen elementtien välisistä risteyksistä. Joka tapauksessa, astrologia on minulle runollis-hengellis-esteettinen kokemus.

Astrologia sisältää kuitenkin vaaroja itsessään ja luulen, että hengen tunnistamisen sijaan pikemminkin kutsuu kreikkalaisia uudelleennimettyjä jumalia pienen ihmisen fyysisen olemuksen päälle. Tyhjän taulun liitumerkinnät ovat varsin helposti sotkettavissa, ja jumalat liikkuvat hyvin virtaviivaisesti. Virtaviivaisuus on tosin hyvin mukava olotila.


havaintoja:

Kävellessäni ulkona, pääskysten silhuetit tuntuivat olevan aivan käteni ulottuvilla. Kohdistin katseeni kirkkaan ilmatilan halki ja kädelläni haroen koitin sulkea kärpäsen kokoiset, edestakaisin levottomasti sinkoilevat linnut kämmeneni sisälle. Olisin tahtonut tuntea kuinka niiden pienet siivet iskevät sormiani vasten.
Lisäksi näin eräässä oviaukossa susikoiran, joka veti kielensä sisään ja keskittyi tuijottamaan minua.

Kipeästi

Lataudun uudelleen mp3-soittimestani, sähköistän nuutuneen olemukseni. Vaellan, tunnustellen sanojen sointia ja niiden liikettä; tarkastelen sisälläni sanoja seurailevia virtauksia.

Tunteet, kuvat ja melodiat sekoittuvat mielessäni samansuuntaisiksi. Tunteista nousee melodioita, korkeita säveliä jotka sopeutuvat ympäristön ääniin ja muotoihin, mielen rakentamat kuvat leiskuvat ja värähtelevät, löytävät keskuksen, sammuvat ja nousevat taas. Selittämätön löytää muotonsa muiden aistien edustuksista.

Tuntuu usein siltä kuin yrittäisin ilmaistessani valuttaa valtamerta vesihanasta. Kauneuskokemuksista tulee hukkumiskokemuksia joihin kadotan itse itseni. Ehkä etsin Jumalaa, väsymystä kaikkensa antamisen jälkeen, veteen ja unohdukseen vajoamista.

Mielessäni on lukemattomia melodioita joita eivät katseet pysty kantamaan, ja tuskin edes ääneni, vaikka uskonkin ne sille. Suurin osa niistä kurottaa sen hetken kuin ne tapahtuvat: hiekkaan piirretty taideteos joka häviää, kuten askeleeni katoavat niitä ottaessani.

Kaipuu. Sana joka määrittelee tapaa jolla koen ihmisyyteni. Korkeimmat sävelet, taivasta kohti kohoavat, valkoisten kasteisien ruusujen maahan pudonneet terälehdet; suoria linjoja joiden leikkauspisteessä kuljen ja laatikko jossa asun. Varjoja kiinni katuvalojen jaloissa.

Harsokorento

En vielä kykene lopettamaan.
Todellisuudessa, olen tällä hetkellä täynnä ääniä ja päivän kuvien jälkikuvia. Väsynyt, mutta taistelen katoamista vastaan. Väräytän siipiäni, lennähdän seinälle ja seinä näkyy niiden kuultavan pinnan alta.

Yössä, valkeat kukinnot hehkuvat katuvalojen alla. Katselen silmäluomieni alla näkyjä jotka keriytyvät muistoistani, jotka mieleni punoo kokonaisiksi, kunnes tietoisuus viimein laskee minut yksin niiden kanssa. Siinä rajalla, tunnen oloni ylitsevuotavaiseksi.
Uni laskee minut lopulta kuvien virtaan joka on riittävä itselleen, joka vain rauhallisesti soljuu ohitseni kuin elämä itse. Vasta aamulla nousen takaisin, ja istun polvet kipeästi rantahietikkoa vasten.

Oceania

On mahdotonta kirjoittaa tähän valkeuteen.

Taistelen sanojani vastaan ja muodostan verkon jolla vedän itsestäni ulos käskyni, lupaukseni ja paljastan itseni.

Tunnen suurta tyytymystä lopettaessani kirjaamisen, tallentamisen ja tunnustellessani tuulta joka hengittää lävitseni, sekä nimeämättömiä ruohonkorsia.

Maailma silpoutuu ja hajoaa väreiksi muuttaessani sen sanoiksi, sen atomirakenteet, vivahteet räjähtävät toisiinsa, ja lopulta huomaan olevani yksinäisenä niiden edustusten kanssa. Pitelen käsissäni sulkaa ja käsilläni tuhoan sen sitä heijastavalla kuvalla. Luonnosta on tullut luonnonkaltainen, avaruudet ovat sulautuneet numeroihin, katse on suuntautunut uudelleen ja löytää ikuisen kotinsa heijastuksista. Istun paikallani, katsellen: mikä tahansa reitti pisteestä pisteeseen sekoitetuilla numeroilla on todellinen, ja saa minut värähtämään.

Teksti on hypnoottista ja se herättää uskoa. Läimin avokämmenellä, koska en muuta osaa.