Nimetön

Vuodan verta, ruusu ranteellani, kynä kädessä. Loukkaus putoaa lattialle tummana, kierteillen.

Sinisessä hehkussa on turvallista. Kajali leviää raitoina, valuu leukapieliä alas.

Eräänä päivänä olin pahoinvoiva, hutera, kuin sumussa. Mutten voi kirjoittaa kipeistä hartioista, se alleviivaisi surkeuden: huono ryhti siistissä paidassa, tahra hihassa.

Hidas, etkö kuule mitä sanotaan? Miten niin et ole tulossa, oletko sairas?

Kurkussani polttelee, mutta jälkien on oltava selkeitä, loppuun asti hiottuja: ei huonoa kirjallisuutta.

Kaksinkerroin kääntävään kipuuni diagnosoin syyksi katonrajan jalattoman aaveen. Suojaksi ja lääkkeeksi määräsin tervasuitsuketta koko asuntoon, punaista yrttiä lanteelle sidottavaan silkkipussiin.

Tuijotan silmiin. Päässä humisee, mutta kumarran syvään. Kiitos huolenpidostanne,
yritän parhaani.

En ole floodaaja, en roskalaatikolla kimppuun hyökkäävä hahmo, en kalterien takana.

Huuto karkaa sisältäni, katkon siltä heiluvat raajat, se ei ole hirviö! se on -
kaunis kultasiipinen lohikäärme, se on taivaan halki vaeltava koston tähdenlento -

Katseen joka olisi tuijottanut liian pitkään, pakotan kohti tietokoneen ruutua.