Vauhtiin kompurointi

Tämä kaltaisuuteni, laiska silmä joka näkee kaakeloidun nurkan ja unohtuu kiertelemään rypistyneen hedelmän luona kunnes sen kirkkaat värit alkavat täristä, räjähdellä.

Tuntuupa hyvältä, hyvältä. Hyvä-jäätelöltä jonka kyljessä on lappu jonka alta aukeaa vaikeiden lauseiden peittämä maisema. On turha koittaa matkustaa liukuvan katseen ykköslinjalla takaisinpäin, sillä kaikki tiet on tukittu, kaikkiin umpikujiin asetettu ruskean oven puolikas.

Mutta jos ovi ei viittaisi enää herrasmieheen joka kävelee kasvottomana valkoista pitkin eikä sillä olisi enää muuta sanottavaa kuin pisteen jälkeinen unohdettu olemattomuutensa, olisi räikeästi pukeutuneen psykedeelisen näyttelijän hairahdus tuijottaa haltioituneesti takaseinän vieressä roikkuvaa lamppua esittäessään muille lantionkeinautusta.

Mutta harmaa, valkeanharmaa kuin paletissa liian hatarasti toisiinsa sekoittuneet värit: paksua kuin maali, kiemurtelevaa kuin nämä lauseet. Se mikä sijaitsee välimaastossa ja vilkuilee jokaisen sanan TAKAA, hänellä on kissanhäntä nenänsä alla ja helmiä ripsiensä pidennetyssä päässä. Hän korjailee asentoaan eikä anna luukkumaakarien mammanpoikien häiritä.

Näin voi kulkea kuin sumuisella smaragdinvärisellä tiellä: uhmata kirjoitusvirheitä ja antaa silmänsä halvaantua vessapaperitelineeseen seivästetyn rullan kuilumaisen silmän luona ja pudottaa irroitettu kaksipäinen sormensa siitä bussinpenkkien väliseen tilaan josta löytyy limainen pastilli. Siellä on seuraavaksi tyhjää kuin tyhjentyneessä kirkossa istuessani äidin luona ja taputellessani luitani vastatusten.