(1)
Yksi
alkuaine, suhteutumaton
kivenkova
pimeässä työhuoneessa
Revin, sulatan,
vetäydyn takaisin keskiöön
vedän säpin eteen
Tuuli ulvoo taloni käytävissä:
iho käy lähemmäs luita
Yksi, erotettuna muista numeroista:
lasken yhteen ne jotka syön.
posted by Chi Ai Macabéa at 2:54 PM
4 Comments:
Kuulostaa tiivistymältä. Yksi maailmankaikkeus painuu takaisin kasaan, aine kerääntyy yhteen ja romahtaa itseensä.
Kivaa kun kommentoit. Hmm. Tarkoitukseni oli vastata jotain jo silloin kun se oli ajankohtaista. Mutta se tuntui hankalalta, ja annoin ajatuksen livetä.
Yksi syy oli nolostuminen siitä etten tunne fysikaalisia ilmiöitä. Sitten hämäännyin, kun en tunnistanut näkökulmaasi siitä mikä minun mielestäni oli tämän runon ytimessä.
Mutta en kai minä yksinoikeudella omista tulkintoja runooni ja olin silloin hätäinen, joten katsotaanpa.
Kyllä tiivistymä voi liittyä hyvinkin asiaan. Tiivistymä, aineen romahtaminen, musta aukko?
Aineiden kulkeutuminen ja muuttuminen erilaisiksi yhdisteiksi fyysisessä maailmassa on kiehtovaa. Ruumis koostuu monenlaisista aineista, sulauttaa niitä itseensä ja poistaa niitä jatkuvasti.
Ehdottamasi epäorgaaninen metafora tuntuu sitä vastoin hankalalta.
Materia ei luonnollisesti lähesty itseä, sitä pitää metsästää, se pitää tappaa ja jauhaa hampaissaan. Ei voi vain maata paikoillaan, jotta vetovoima toisi materian luokse. Ja mikä tahansa aines ei kelpaa.
Vaikka toisaalta, egoismin taustalla piilee jonkinlainen itsestäänselvä ajatus itsestä maailmankaikkeuden keskipisteenä. Paikastaan oman kaikkeutensa (sen mitä havaitsee) herrana, josta käsin voi hajottaa ja uudelleenmuotoilla mielensä mukaan.
Egoistisen voimantunteen huippu olisi kai siinä, että voisi olla jonkinlainen musta aukko joka imee itseensä kaiken. Mutta ihminen - sairastuu, syötyään tiettyjä asioita. Eikä kaikkeen voi vaikuttaa, eikä kaikkea hajottaa, on pakostakin osa ympäristöään. Täytyy tulla viekkaaksi.
-
Muuten, tässä kirjoitellessani lähdin tutkimaan mustan aukon ideaa, ja huomaan että olen uhrannut sille aivan liian vähän aikaa. (Niin kuin useimmille asioille tässä maailmassa.) Toisin sanoen, en tiedä mistä siinä on kyse.
Eikä nyt ole aikaa. Mutta valaisisitko minulle hiukan vielä kommenttiasi, ehkä suhteessa näihin tunnelmointeihin?
Kiitoksia.
ps. selailin wikipediaa. mitä tapahtuukaan aineelle mustassa aukossa? siellä oli maininta: "Although the object would be reduced to a singularity, the information it carries is not lost"
Siis hetkonen. Mystistä.
En minäkään vankan ymmärryksen pohjalta maalaile. Wikipediastakin löytyy enemmän tietoa aiheesta kuin pystyn kattamaan. Tuo informaation säilymisen paradoksi askarruttaa minuakin. Aion toivoakseni pyytää erästä ystävääni selvittämään asiaa inulle huomenissa.
Mietin lähinnä sitä, millainen täytyy kuvan todellisuudesta olla, jotta keskiöön vetäytyminen ja silti keskiön ulkopuolelta toimintaan lähteminen tuntuvat käyttökelpoisilta metaforilta.
Toinen kysymys lienee, mikä tekee 'orgaanisuuden'? Voinko kuvitella väistämättä luovani 'organismia' sitä mukaa kun 'liikun'? Tuleeko tien kenties 'epäorgaaniseksi' kutsumastani pinnasta osa minua, koska kehoni on emergentissä suhteessa siihen? - en ainoastaan liikuta jäseniäni, tie ei vain ole: päädyn paitsi etenemään niin etenemään suunnassa, joka toteutuu vain molempien elementtien läsnäollessa.
Egoistisen voimantunteen huippu olisi kai siinä, että voisi olla jonkinlainen musta aukko joka imee itseensä kaiken. Mutta ihminen - sairastuu, syötyään tiettyjä asioita.
=:DD Voiko olla surkeampaa olentoa. Hetken hurma kääntyy rääpäleisyydeksi.
No niin, olemme lähdössä matkallemme huomenna. Mustaan aukkoon liittyviä juttuja voidaan katsoa sitten myöhemmin.
Juttelin tässä juuri J'lle, että supertiivis tapasi kirjoittaa tuottaa minulle hankaluuksia.
Vaikuttaa siltä, että joudun jokaisen kommenttisi kohdalla vekslaamaan keskustelun osasia yhä uudelleen, ja senkin jälkeen päädyn seuraamaan vääriä johtolankoja. On vaikea yhdistää väitteitä toisiinsa, saati sitten tunnistaa niiden paikka jossain virallisessa mutta minulle tuntemattomassa, tai sinulle henkilökohtaisessa diskurssissa. Minusta olisi mukavaa, jos avaisit väitteitäsi selkeämmäksi. Osaan ajatella loogisesti, mutten oikein pysty hahmottamaan missä mennään.
"Keskiöön vetäytyminen ja silti keskiön ulkopuolelta toimintaan lähteminen..." Mitä siis tarkoitat?
Orgaanisen systeemin rajaaminen on hankalaa. Mikä määritellään 'itseksi', vetääkö rajan itsen, sukunsa, kotimetsänsä, maailman ympärille, jonka kanssa kokee olevansa yhtä. Rajat ovat aina teennäisiä, mutta ne voivat keskittää energiankäyttöä ja vastuun kantamista kokonaisuuden hyvinvoinnista.
En tiedä, onko keskustelu nyt lähtenyt käsittelemään aihetta jotenkin laajemmin. Voi olla ehkä kuitenkin selventävää, että tämä runo on synteesi erityisesti Humisevan harjun ja Draculan tuhoisista henkilöhahmoista.
Renfield on mielisairaalapotilas Stokerin Draculasta, joka toteutti vampyyriherransa filosofiaa. Huoneensa suojissa hän keräsi kärpäsiä, jotka taas syötti hämähäkeille, jotka antoi varpuselle, jonka itse söi. Samalla hän teki asiasta yhteenlaskuja paperille.
Post a Comment
<< Home