Uhri

Pelkään ruskeakarvaista eläintä joka poukkoilee radoilla joita en ehdi laskemaan - lähden sen perään, heittäydyn sen ylle ja otan tiukkaan otteeseen. Lopeta, älä liiku, älä suhteudu maisemaan tavoilla joita en ehdi tallentaa.

Pidän kiinni - sen sydän lyö nopeammin - miksi?
Kuuntelen sitä ikuisuuden, höyryävässä, hehkuvassa ikuisuudessa.

Nyt se vinkaisee jostain syystä. Sen ääni särkee korviani. Miksi? Raastan sen turkkia. Se vinkaisee taas, onko se raajani? Päästän irti, se juoksee.

Otan kiinni, irroitan siitä karvoja, päästän irti, se juoksee. Tartun valtavalla kouralla, irroitan jalan, nyt se raahautuu. Teen mielessäni muistiinpanoja.

Sitten se on taas käsissäni, kauhea jalkapuoli, tuijotan sitä ja lopetan viimeisenkin liikkeen.

Pois kävellessäni, askeleeni tuntuvat kulkevan harhojen päällä ja äänet tuntuvat vaimeilta. Veri syöksyy kalpeisiin jäseniini, edes hetkeksi.