Harsokorento

En vielä kykene lopettamaan.
Todellisuudessa, olen tällä hetkellä täynnä ääniä ja päivän kuvien jälkikuvia. Väsynyt, mutta taistelen katoamista vastaan. Väräytän siipiäni, lennähdän seinälle ja seinä näkyy niiden kuultavan pinnan alta.

Yössä, valkeat kukinnot hehkuvat katuvalojen alla. Katselen silmäluomieni alla näkyjä jotka keriytyvät muistoistani, jotka mieleni punoo kokonaisiksi, kunnes tietoisuus viimein laskee minut yksin niiden kanssa. Siinä rajalla, tunnen oloni ylitsevuotavaiseksi.
Uni laskee minut lopulta kuvien virtaan joka on riittävä itselleen, joka vain rauhallisesti soljuu ohitseni kuin elämä itse. Vasta aamulla nousen takaisin, ja istun polvet kipeästi rantahietikkoa vasten.