Ja jos laatikkoon mahtuu lisää

Näin tässä, näin tuossa ja siellä. Ronominikohmelo ja siitä parkkiintuneet kädet. Maalia jota kaadoin liian monta kerrosta ja joka aiheutti halkeilemisen: se vahinko jolle nyt ärisen. Syliini koira: halaan niin että pikku tassut pistävät kolitspaitaani vasten, venyttävät kudosta silmien pohjassa.

Ne aivot joita kukaan ei halunnut syödä: lykkäsivät lautasta eteenpäin kutsuilla. Se mitä pimeässä ei tohtinut sanoa: että haarukalla ei osu kalloon jos valot sammutetaan. Yksi kirjoitti siitä paperin, istui häpeissään punaisella saunajakkaralla kauimmaisessa nurkassa kahden muun nurkan takana.

Origami joka taiteltiin kurjesta: siitä syntyi kauhea huuto ja pergamenttien takaisinrullaaminen. Sen vuoksi lähtivät puukaiverrukseen ikuistetut lähettiläät takaisin laivalla meren yli laiturille seisomaan. Voi sitä sulkien määrää mitä pitää pöytään pystyttää ennen kuin se liikahtaa kulmittain edes hitusen. Minua hävettää kissani puolesta sanoa, että hän ei osaa kirjottaa anturaansa, vaikka hänellä on kädet toisin kuin ankoilla. Puen pikkuiselleni motoristin nahkarukkaset ennen kuin vien hänet retkelle vasten kylmää polkupyöräntankoa.

Oli samantekevää, mitä kurjella tehtiin: kunhan vain se suljettaisiin häkkiin ja asetettaisiin symmetrisesti tilan keskelle. Viiksiään leikkaavat miehet suoristelivat toisella kädellä hattuaan ja kiskoivat sen alta lisää suortuvia silmiensä eteen. Kuka nyt tukkisi purskahtelevat silmät, elleivät he naurullaan kuilun yllä? Mikä paremmin tyrehdyttäisi verenvuodon kuin kirkas nauru ei-minkään päällä, sanat sanojen päällä niin kuin nyt?

Turkkiin pukeutunut karhu kääntyi ympäri yhdellä tassulla ja toinen kämmenpuoli seivästi lopulta katsomaan tulleen taivaanpalasen. Helvetit tunsivat toisensa kun taivas rusennettiin niiden välissä: mehu oli parempaa kuin olisi uskonut. Viiniä riittää nuorten neitojen hiuksissa, jotka halaavat ihanien hevosten kauloja kunnes ne murtuvat.

(Tämä liike on peräisin kädestäni joka inhoaa satunnaisuutta, eikä satunnaisuudesta itsestään. Eikö raivo kerrokin aitoudesta, tunteet jotka kiertelevät kehiä, juurikin aitoudesta, kuin tulkitsematon uni jonka aamulla lukee aivan oikein?)

Vauhtiin kompurointi

Tämä kaltaisuuteni, laiska silmä joka näkee kaakeloidun nurkan ja unohtuu kiertelemään rypistyneen hedelmän luona kunnes sen kirkkaat värit alkavat täristä, räjähdellä.

Tuntuupa hyvältä, hyvältä. Hyvä-jäätelöltä jonka kyljessä on lappu jonka alta aukeaa vaikeiden lauseiden peittämä maisema. On turha koittaa matkustaa liukuvan katseen ykköslinjalla takaisinpäin, sillä kaikki tiet on tukittu, kaikkiin umpikujiin asetettu ruskean oven puolikas.

Mutta jos ovi ei viittaisi enää herrasmieheen joka kävelee kasvottomana valkoista pitkin eikä sillä olisi enää muuta sanottavaa kuin pisteen jälkeinen unohdettu olemattomuutensa, olisi räikeästi pukeutuneen psykedeelisen näyttelijän hairahdus tuijottaa haltioituneesti takaseinän vieressä roikkuvaa lamppua esittäessään muille lantionkeinautusta.

Mutta harmaa, valkeanharmaa kuin paletissa liian hatarasti toisiinsa sekoittuneet värit: paksua kuin maali, kiemurtelevaa kuin nämä lauseet. Se mikä sijaitsee välimaastossa ja vilkuilee jokaisen sanan TAKAA, hänellä on kissanhäntä nenänsä alla ja helmiä ripsiensä pidennetyssä päässä. Hän korjailee asentoaan eikä anna luukkumaakarien mammanpoikien häiritä.

Näin voi kulkea kuin sumuisella smaragdinvärisellä tiellä: uhmata kirjoitusvirheitä ja antaa silmänsä halvaantua vessapaperitelineeseen seivästetyn rullan kuilumaisen silmän luona ja pudottaa irroitettu kaksipäinen sormensa siitä bussinpenkkien väliseen tilaan josta löytyy limainen pastilli. Siellä on seuraavaksi tyhjää kuin tyhjentyneessä kirkossa istuessani äidin luona ja taputellessani luitani vastatusten.